Twitter

Mihail Prohorovilta sodanjulistus Vladislav Surkoville

”En halua olla Puolueen kanssa missään tekemisessä niin pitkään kun siinä vaikuttaa Surkovin alaisia.”

Näillä sanoilla ex-liikemies ja Oikea asia -puolueen puheenjohtajuuden näyttävästi jättänyt Mihail Prohorov teki pesäeroa Kreml-vetoiseen puoluepolitiikkaan omassa Twitter-blogissaan torstaina. Prohorovin hyökkäyksen kohde oli Kremlin pääideologiksi kuvattu Venäjän presidentinkanslian varajohtaja Vladislav Surkov.

Mihail Prohorovin skandaalinkäryinen lähtö Oikea asia -puolueen puheenjohtajan tuolilta on ollut torstain näkyvin sisäpoliittinen uutinen Venäjän sähköisissä tiedotusvälineissä. Iltapäivään mennessä Mihail Prohorovin nimi esiintyi yhteensä yli kahdessa tuhannessa uutistekstissä.

Puolueen kahtiajakautumisen ja Prohorovin lähdön syistä on esitetty lukuisia erilaisia spekulaatioita. Todennäköiseksi syyksi hajaannukseen on arvailtu muun muassa Prohorovin liian itsenäisiä otteita joulukuun parlamenttivaaleihin valmistautuvan puolueen ehdokaslistojen asettelussa. Esimerkiksi Zaks.ru sivuston mukaan Prohorov poltti päätöksillään siltoja sekä Kremliin, että Oikea asia -puolueen vaikuttajiin.

Mihail Prohorov itse syytti puolueen kahtiajakautumisesta Kremliä ja erityisesti sen voimahahmoa Vladislav Surkovia, jota Prohorov suomi talouslehti varsin kärkkäin sanankääntein.

– Hän (Surkov) on marionettinukkeja ohjaileva hallitsija, jonka aikana Venäjälle ei voi syntyä oikeaa politiikkaa. Aion tehdä kaiken mahdollisen, jotta hänet erotettaisiin, totesi Prohorov torstaina sanomalehti Forbesin mukaan.

Oikea asia -puolueen sisällä syttynyt skandaali antaa kiehtovan lähtölaukauksen Venäjän vaalisyksylle ja -talvelle. Näillä näkymin vaaleista on tulossa mielenkiintoiset.

Itse Prohorov ei aio osallistua parlamenttivaaleihin, mutta presidenttiehdokkuuttaan hän lupasi vielä harkita. Politiikkaa hän ei joka tapauksessa aio jättää.

Oikea asia -puolue

Aatesuuntaukselta keskustaoikeistolaiseksi itsensä määrittelevä Oikea asia -puolue perustettiin vuonna 2008 kolmen vanhan liberaalivirtauksia edustaneen puolueen raunioille. Oikean asian muodostaneet puolueet olivat vuonna 1990 perustettu Venäjän demokraattinen puolue, vuonna 2003 perustettu Kansalaisten voima sekä vuonna 2001 useista poliittisista liikkeistä ja puolueista muodostettu Oikeistovoimien liitto.

Vuoden 2008 lokakuussa kaikki kolme edellä mainittua puoluetta lakkauttivat itsensä ja muodostivat koalition, jonka nimeksi tuli Oikea asia (Правое Дело). Puolueen nykyinen järjestörakenne perustuu pitkälti Oikeistovoimien liiton rakenteeseen.

Venäjän oikeusministeriö hyväksyi puolueen viralliseen puoluerekisteriin vuonna 2009. Kyseessä oli vasta toinen virallisesti rekisteröity puolue sen jälkeen kun uusi, entistä tiukempi puoluelaki astui voimaan heinäkuussa 2001. Oikeaa asiaa aiemmin viralliseen puoluerekisteriin oli hyväksytty ainoastaan vasemmistolainen Oikeudenmukainen Venäjä -puolue.

Vielä viime toukokuuhun saakka Oikea asia oli suuren yleisön silmissä lähinnä puoluekentän marginaalia. Mediaotsikoihin puolue nousi sen jälkeen, kun sen johtoon valittiin aktiivisesta liike-elämästä vetäytynyt miljardööri Mihail Prohorov.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?